Vasikasta ratsuksi

Ensimmäisenä, ja tärkeimpänä asiana sinun tulee valita mielestäsi sopiva nauta, josta haluat tehdä ratsun. Sen ei tarvitse olla mikään navetan kesyin tai komein. Eläimetkin ovat yksilöitä, kaikki eivät siis sovellu ratsastukseen tai ajohommaan. Eläintä ei tule pakottaa tähän hommaan, jos homma on suoraan sanottuna kuin tikkua kynnen alle koko ajan. Suosittelen hieman katsomaan rakennetta, kun mietit sopivaa vaihtoehtoa. Jos saisin valita uuden ratsuprojekti vasikan itselleni, se olisi rodultaan ayrshire. Miksi? Sen takia, kun niillä on hieman leveähkö selkä jo valmiiksi, toisin kuin holsteinilla on terävämpi selkäranka. Mutta näin pikaisesti ajateltuna, sille on ehkä helpompi löytää satula. Itse en ottaisi sonnia koulutettavaksi. Vasikkana se on vielä helppo tapaus, mutta isompana... En itse ainakaan menisi ison sonnin kanssa samaan tilaan, vaikka se olisi kuinka kesy ja kiltti. 

Sopivan vasikan löydettyäsi aloita sen käsittely. Opeta vaikka riimuun ja riimussa kävelyyn, jotta tulevaisuudessa sen kanssa ei olisi ongelmia. Tämän lisänä jalkojen nostelu on hyvä taito, koska jossakin vaiheessa elämää sen sorkkia joudutaan kuitenkin hoitamaan. Lisäksi kaikkiin uusiin asioihin kannattaa paneutua ajan kanssa, eikä lopettaa jos joku ei onnistu. Muista kehua vasikkaa, kun se tekee jotakin oikein. Mitään en suosittelisi tekemään väkisin, vaan kaikki hyvien kokemusten kautta

Päänvaivaa aiheuttavat erilaisen kysymykset varusteiden suhteen sekä mistä niitä saa, ja mitkä sopivat naudalle. Tulen tekemään tästä erillisen postauksen, mitä olen käyttänyt ja mistä niitä saa, sekä hieman hintaluokkaa. Hevosen normaalit suitset käyvät naudalle, mutta koko saa olla FULL tai isompikin. Otsapanta ei tule menemään, tai ainakin pitäisi olla kapea päinen nauta kyseessä. Teimme Jeminalle itse otsapannan, joka oli paljon pidempi kuin normaalit. Satulaa ei välttämättä tarvitse ollenkaan, joku huopakin riittää. Juoksutusvyö, ravivaljaat tai jokin muukin voi korvata satulan. Kaikki olen todennut toimivaksi, mutta valjaissa sekin koukku ei ole kivan tuntuinen, saatika ohjille tarkoitetut rinkulat. Satuloita löytää halvalla netistä käytettynä, mutta tulee tarkistaa, että satula sopii eikä paina mistään.

Itse ratsastus hommaan naudan voi opettaa n. 1,5 vuoden iässä. Aloitin itse opettamisen laittamalla valjaat selkään ja menemällä jalustimen varaan seisomaan. Kannattaa ottaa joku kaveriksi painattamaan toiselta puolelta, ettei valjaat pyörähdä. Tästä seuraava vaihe oli mahallaan oleminen selässä, sekä kylkien hively kädellä. Kannattaa tarkkailla selkää, jos se menee notkolle, tulee ratsastus hommaa odotella vielä. Kun selkä ei mene notkolle, voi selässä käydä istumassa. Ajan kuluessa voi matkaa pidentää sekä pohkeiden käyttöä kannattaa rueta opettamaan. Taluttaja kannattaa olla aluksi, jos nauta ei osaa vielä ohjasapuja tai jos sillä ei vielä ole jarruja. Pikkuhiljaa nämä asiat tulisi sille opettaa, ja lisänä peruuttaminen, väistäminen, ravaaminen yms. Kaikki eivät välttämättä heti hokaise pohkeiden tarkoitusta

Nautakin osaa vetää kärryjä, jos se vain haluaa. Tähän hommaan tarvitset suitsien lisäksi hevosen ravivaljaat sekä häntäremmin  + rintaremmin ja ravikärryt. Itse haaveilin treeni- tai koppakärryistä, joita en ikinä saanut. Hommaan sopii myös kilpakärryt, jotka ovat kepeämmät kuin muut. Aloitin homman takaa-ajo opetuksella. Eli mentiin vielä ilman kärryjä, mutta käveltiin itse perässä ohjien päässä. Opetettiin kääntymis avut yms. Tämän jälkeen otettiin kaksi pitkää puuta, ja lauta niiden päähän poikittain. Hienommin sanottuna laitettiin sille purilaat perään. Ne pitävät astetta pelottavampaa ääntä, mutta siihenkin tottuu. Tässä nauta oppii, että aisa koskee sen kylkeä käännöksissä. Naudat saattavat hyppiä ja säikähtää sitä, joten kannattaa olla varuillaan. Kun meno purilaitten kanssa onnistuu, voi sille laittaa kärryt perään. Ja ei muuta kuin ajamaan!

Suru on kunniavieras

GOLDEN COW GIRL eli Jemina     

lopetettiin 28.8.2017

Ikävä on suuri meillä kaikilla.

Loppukesästä nautiskelua

Kalenteria kun katselee, huomaa syksyn lähestyvän. Mutta oikeasti kesä on vasta nyt täällä. Viimeisin viikko on ollut lämpimin ja aurinkoisin. Toki yöt ovat pimeitä ja kosteita, mutta ei murehdita sitä.
Jemina on nautiskellut lämpimistä keleistä erityisen paljon, koska kaikenmaaliman ötököitä on tosi vähän kiusana. Se pääsi taas yllättämään älykkyydellään, ja  näyttää sille, että sen pääkopassa on muutakin toimintaa, kuin ainainen ruoan ajattelu. Jeminahan pääsi muuttamaan takaisin vanhaan kotiinsa tässä aiemmin ja oli hyvin tyytyväinen olemiseensa. Kunnes joutui taas muuttamaan ruokintapöydän toiselle puolelle, koska sen karsinaan muutti väliaikainen vuokralainen. Hain Jeminan tarhasta ja puhelin sille, että se ois mentävä taas toiselle ovelle, ja sinne eri karsinaan. Että vanhassa kodissa asuu taas hetken joku muu. Toistelin tätä sille kun köpöteltiin navettaa kohti. Se hetken empi siinä, mistä yleensä mennään omaan kotiin, mutta tallusti sitten eteenpäin. Kun pääsi karsinaan asti, katsoi hyvin pitkään sinne oikeaan karsinaansa, että kuka ryökäle tulee ja valtaa navetan valtiattarelta kodin. Ja oli hyvin tiukkana siitä, että sai lepytykseksi vähän enemmän apetta, kuin tavallisesti. Se katse, mikä oli naulittuna selkääni touhutessani, oli lähestulkoon aistittavissa. En edelleen tiedä, ymmärtikö se sanoja, joita sille karsinan vaihdosta hupatin vai laskiko yksi yhteen siitä, kun touhusimme siellä sen oman karsinan luona ja osasi siitä kömpiä sitä toista ovea kohti. Koska aina kun jotain tuollaista tapahtuu, muuttuu hänen nukkumapaikkansa. No, olipa kummin tahansa niin on se vaan älykäs.
Mitä tulee tekstissä mainittuun köpöttelyyn... Jeminan jalat on edelleen vähän vaivaiset. Ja tässä on vähän itse kukin alkanut valmistautua siihen, että viimeistä kesää yhdessä vietetään ja luopumisen aika ei välttämättä ole mahdottoman kaukana. Mutta niin kauan kun Jeminalla on mieli virkeä, ruoka maittaa ja liikkuu mielellään (onko se joskus ollut himoliikkuja?? no ei tosiaankaan...), niin Jemina saa paikkansa pitää. Kun köpsötellään, vauhti ei ole mikään kova (ei ole kyllä ollut koskaan), mutta kaikenlainen nuuskuttelu (se on oikeasti kuin joku vainukoira!) ja tutkiminen ja pullistelu on se lempipuuhaa nykyisin, syömisen lisäksi. Se aivan kuin ottaisi ilon irti siitä ajasta, mikä saadaan kulumaan kun mennään tarhaan tai tarhasta pois. Tarhaan päästyä voi sitten köntiä vähän rivakammin ruokapaikan lähistölle... Leppoisaa loppukesää kaikille!

Kuvapostaus

Juhannus tuli ja meni

Moikka kaikille pitkästä aikaa!

Äiti ei ole saanut tänne postausta aikaiseksi, vaikka olen yrittänyt joka ilta ehdottaa sitä sille. Yritän nyt itse jotain tänne kirjoitella. Viime postaus tuli yli kuukausi sitten, kun sai olla vielä toppatakki päällä joka paikassa, mutta silloinhan oli vielä toukokuu. Eipä tuo meno ole muuttunut, edelleen saa aamulla kaivaa toppatakin päälle, ennenkuin lähtee navettaan. Jeminaa keli ei todellakaan ole haitannut, se on ottanut "aurinkoa" laitumella, ja nauttinut elämästä ilman ötököitä. Jeminan elämäkin on menossa parempaan suuntaan, jalat ovat paremmat sekä kipeä kohta löydettiin etujalan kainalosta. Jemina on ollut virkeämpi sekä syönyt rehua seisaaltaan, ja rymynnyt ojassa. Pari viikkoa meni, että saatiin se takaisin normaaliksi. 

Jeminahan ei ole koskaan oikein tykännyt lapsista, tai tuntemattomista ihmisistä. Tämän jalkaongelman takia, kun se makasi koko ajan, ja oli vähän muutenkin surkea saatiin mun serkku ja veli hoitamaan Jeminaa. Ei Jemina ollut oma itsensä, kun ne sitä kävivät silittelemässä tarhassa. Kaikista suurin ihme on se, että mun veli on vienyt sen pari kertaa tarhaan, tänäkin aamuna se otti Jeminan narun multa, ja vei sen laitumelle. Nuorempi serkku kävi myös yksi ilta silittelemässä Jeminaa, eikä Jemina enää yrittänyt olla paha sille. Tuo yllä oleva kuva on vähän "järkyttävä", mutta ne silittelee Jeminaa, joten sen takia se näyttää tolle, kun se tykkäsi niin paljon siitä silittelystä. 

Minullekin selvisi 15 päivä minne pääsen opiskelemaan syksyllä. Lähden Iisalmeen Peltosalmella opiskelemaan maaseutualan perustutkintoa. Kuljen tottakai kotoa käsin, koska kaikki on täällä päässä. Toisena vuonna alan opiskelemaan myös hevosenhoitajaksi Hingunniemessä. Koko hommassa menee noin 4-5 vuotta. Olen ihan tyytyväinen, että pääsin sinne minne hain. 

Eilen Jemina yritti tosissaan pelotella mua, ja näyttää sen, että hänessä ei ole mitään vikaa, ja vauhtiakin löytyy tarvittaessa. Mentiin poikaystävän kanssa viemään sille rehua laitumelle, ja Jemina yritti raahautua tarhan toiseen päähän hitaasti, mutta varmasti. Menin itse tarhan sisälle houkuttelemaan sitä, ja sitten kun se päätti, että nyt tulen pukkilaukalla rehukasan luokse. Hetkellinen äänen korotus, ja väistöliike sivulle, että se ei jyrää mua. Siellä se vähän ajan päästä makuulleen söi rehua. 

Tuleeko se kesä ollenkaan?

Onko ihan pakko lääppiä??? No lääpi sitten, toisaalta onhan tämä ihan mukavaa; tuntuu Jemina noissa kuvissa mietiskelevän. Jeminalla on sorkkahoidon jälkeen ollut vähän ankeat ajat. Etujalat meinaa olla arat, eikä kovalla kentällä tarhaan kulkeminen tunnu yhtään kivalle. Muutenkin arkoi jalkojaan sen verran, että oli kaivettava esiin apukeino nimeltä kipulääke. Neula, ruisku ja Jemina. Ei tule toimimaan. Sehän kavahti kuin pikkulapsi, kun tunsi neulan edes ihollaan (paksuhkosta rasva/nahkakerroksesta ei ollut apua). Ainut ero, että pikkulapsen saa pidettyä aloillaan pistoksen ajan. Kyllä se Jeminakin pysyi, kun sitoi aitaan, eikähän siinä kauan aikaa kulunut, kun homma oli jo ohi. Mutta Jemina loukkaantui sydänjuuriaan myöten. Nenä meni nyrpälleen ja pitkin hampain lähti ulos mukaan. Tänään, kun tuumin Jeminalle, että lähdetäänpäs ulos, se käänti valtavan peräpäänsä minulle ja yritti jopa potkaista. Ja aina, kun pääsin pääpuolelle, kääntyi se yllättävän vikkelästi ja taas tuijotin suurta ruskeaa ahteria. Loppujenlopuksi jouduin lepertelemään, kuopsuttamaan, rapsuttamaan ja höpöttämään  tavallista enemmän, että sain sille päitset päähän. Ja tottakai vannoin ettei minulla ole neuloja tai ruiskuja nyt taskuissa. Hyvä etten kaivanut tyhjiä taskuja sille näytille. Tarhassa ei kasva ruoho kuin ihan vähän verran, Jemina tänään kovasti nuuski joko pääsisi maistamaan, mutta ei vielä. Pohjostuuli puhaltaa sen verran ärhäkästi, ettei tule sen enempää ruohoa kuin mäkäräisiäkään lähiaikoina  esille. Harvinaisen tyhmä kevät. Iltamassa Jemina sai hierontaa (kokeilin löytyykö siltä jotain arkoja paikkoja jaloista, selästä ym.); se nautti tästä palvelusta kovasti. Kaiken kruunasi tehoharjaus. hurjan paljon irtoaa taas karvaa ja hilsettä. Tulis lämpöset kelit niin saisi Jemina tehopesunkin itselleen!! Toivotaan kaikki kovasti, että Jeminan jalkavaivat olisi ohimenevä ilmiö, ja että tulisi vielä uusia keväitä ja kesiä tämänkin jälkeen. Se on kuitenkin iso osa (konkreettisestikin) meidän kaikkien arkea ja elämää. Mistään maailman kolkasta ei löydy yhtä persoonallista ja ihanaa hiehoneitiä kun Jemina! Ja mielihän sillä on edelleen virkeä ja ruokahalu vähintäänkin tallella. Se tietää, kuinka ihmistä tulee katsoa silmiin, jotta puolikas lapio apetta tipahtaa turvan eteen. Nythän se asuu karsinassa, josta ei niin vaan varastella kaverin apetta. Kyllä voi Jemina-paran elämä olla ankeeta; syödä nyt säilörehua ja kivennäistä ja rajoitetusti muita ruokia, jotka olisivat sen omasta mielestä niitä kaikkein tärkeimpiä ruokia!

Kauneudenhoitoa

Moikka kaikille!

Nyt lupaan, että olen itse kirjoittanut tämän postauksen kokonaan. Tiedän, että tähän tulee menemään parikin päivää aikaa, koska ajatus ei kulje ja motivaatiokin hakusessa. Aihetta on miksi kirjoittaa ja toinenkin erikoispostaus on kirjoitettavana, jonka laitan heti tänne, kunhan saan sen valmiiksi. Viimeisimmän postauksen kirjoittajana en ollut minä, vaikka se kirjoitettiin minun näkökulmasta. Olen ulkoistanut joitakin postauksia äidin kirjoitettavaksi. Tekstin jonka olen itse saanut kirjoitettua on erittäin töksähtelevää ja tylsää luettavaa. Olen siis tehnyt äidille pohjan tekstille, mutta se sitten lihotti sitä tekstiä. Tarkat huomasi, jotka tietävät minun kirjoitustavan, että en minä kirjoita tuolla tavalla. Johonkin aikaan päivästä tuntuu aina sille, että nyt tulee tekstiä ja paljon. Koneelle kun menen ja kirjaudun bloggeriin, niin ajatus katkeaa heti eikä mitään tekstiä tule ulos. Ulkoasun sain eilen illalla vähän järkevämmäksi sekä mietittyä tätä koko hommaa. Yritän jatkossa laittaa 1-5 postausta kuukaudessa tänne, riippuen siitä onko aihetta mistä kirjoittaa, kun kuulumispostausten kirjoittaminen on vielä hankalempaa. Onhan tämä vähän "raskasta" kirjoittaa kahta blogia, ennen saatoin kirjoittaa molempiin blogeihin yhdessä illassa tekstin ja sen kyllä huomasi, kun ne oli lyhyitä ja töksähtelevää luettavaa molemmissa. Kaverit ja äiti on jaksanut kannustaa mua kirjoittamaan edelleen Jeminan blogia edes sillon tällöin. Lukijamäärät ovat laskeneet pystysuoraa alas, eikä käyntikertojakaan paljoa ole. Uskon, että kesällä saan enemmän aiheita mistä kirjoittaa yms.  Bloggaamista on helpottanut se, että tein itselleni bujon (bullet journalin), jossa on tärkeimpiä asioita mm. postausideat, css-koodeja ja muita blogiin liittyviä asioita. Mutta ei enempää tästä aiheesta, vaikka kirjoittamista olisi. Harkitsen tästä erillistä postausta, kun keksin järkevän otsikon ja sisällön. 

Itse asiaan, eilen minulla oli kasvojenhoito. Sain vuosi sitten lahjakortin ja nyt vasta jaksoin raahauta sinne ja se kannatti. Sieltä päästyäni äiti sanoi, että puolen tunnin päästä on Jeminan sorkkien operointi. Kotiin ajettiin lievää ylinopeutta, sekä ohitimme sorkanhoitajan, että ehditään vaihtaa vaatteet ja suostutella Jemina tarhasta. Jemina katsoi tarhassa, että mikähän se tuo on? Se hyppäsi ilmaan, kun ne ottivat sen laitteen pois kyydistä ja siitä kuului rysähdys. Viimeksi Jemina käveli ilman ongelmia siihen laitteeseen, mutta nyt sen sai vetää sellaisilla erikoispäitsillä ja laitteella sinne. Jarrut päällä meni koko matkan sinne ja sitten roikkui korvat, kun pelotti selvästi, että mihin tässä joutui. Erittäin hyvä ajoitus oli sorkanhoidon suhteen, Jeminan tarha on ollu mutainen syksyllä ja nyt keväällä. Sillä oli kantasyöpymä sorkissa, ei ollut onneksi mennyt liian pahaksi. Tein illalla Jeminalla navetan viereen kuivalle kentälle väliaikaisen tarhan, että sorkat parantuu ja toinen tarha kuivuu. Jemina katseli monta kertaa taaksensa, kun se tuli sieltä laitteesta pois. Ensi syksynä on seuraava hoitokerta, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu. 

 Minulle kuuluu myös hyvää. Koulu loppuu 8 tai oikeastaan 9 päivän päästä, jos lauantai lasketaan mukaan. Viime viikolla olin tetissä lehmätilalla, on nuo lehmät aivan ihania otuksia. Mulla on nyt kokemusta sonnitilasta sekä lehmätilasta ja kyllä olisin mielummin joskus töissä jollakin lehmätilalla. Monipuolisempaa työskentelyä eikä vain sitä appeen tyrkkimistä ja kuivittamista. Kun koulut loppuu, niin seuraavalla viikolla mulla alkaa kesätyöt tallilla. Olen koko kesäkuun töissä, paitsi juhannusviikko on ns. oikeeta lomaa. Kaksi viikkoa tallilla ja viikko kotona. Odotan innolla kesätöitä, mutta toivottavasti ilmat lämpenee siihen mennessä. Ei tämän postauksen kirjoittamiseen mennytkään niin kauaa kuin kuvittelin, tämähän sujui hyvin ja on kokonaan minun kirjoittama. 

Kuulumispostaus

Moikka pitkästä aikaa!

Mitäpä mulle ja Jeminalle kuuluu oikein? Missä mennään ja mitenkä päin?

Tuntuu, että ei se kesä tule oikein mitenkään sieltä, vettä ja lunta tullu taivaalta ja kylmää ollut. Ajatuskaan ei oikein kulje, yrittänyt kirjoittaa tätä ja miettinyt mitä kuukauden aikana on tapahtunut. Jeminakaan ei ole tykännyt säästä. Tietenkin on ollut poikkeuspäiviä, jolloin se ei millään haluaisi sisälle. Iltaisin olen sen kanssa höpötellyt, kun mennään sisälle hitaammalla tahdilla. Yhtenä iltana kävin sitten Jeminan luona karsinassa ja rapsuttelin sitä kaulan alta. Loppu se leikki lyhyeen kun yritti syliin hypätä...
Joinakin aamuina Jemina ei ole halunnut lähteä ulos,sen mielestä on paljon mukavempaa makoilla ja märehtiä karsinassa, suojassa kylmältä tuulelta ja räntäsateelta. Ja koska Jemina on Jemina, on se saanut näinä aamuina jäädä sisälle...Ihan kiva jos vois itekkin kattoo ulkona vallitsevan sään ja päättää jäädä vaikkapa sisälle koko päiväksi! Mutta aurinkoisina päivinä ja jos on sattunu olemaan ihan lämmintä, on Jemina ottanu rennon otteen elämään ja pötkötelly pitkin pituuttaan rehukasan päällä tarhassa. Ei paarmoja, ei kärpäsiä, vain Jemina, aurinko ja loputtomasti ruokaa.

Muutaman kerran sisälle mennessä, karsinassa on vastassa ollut käärme eli paloletku, kuilujen huuhdonnan jäljiltä. Jeminaa on pelottanut se kamalasti, eikä siitä oikein ohikaan voi mennä. Siinä saa keksiä yhtä jos toista että sen saa menemään karsinaansa. Jemina ei taida oikein viihtyä nykyisessä karsinassaan, koska se keskivartalolle tekee tiukkaa pujahtaa karsinasta ulos... Miehetkin Jeminan naapurikarinassa on vaihtunut tiuhaan tahtiin, viimeisin oli aika pipipää ja villi tapaus. Vappuna yritin leikkiä Jeminan kanssa ilmapalloilla, mutta ei sitä huvittanut. Se ennemminkin pelkäsi niitä palloja ja tuhahteli niille. 
Tässä koulun ja hevosten rinnalla olen yrittänyt blogin ulkoasuakin työstää. En ole vieläkään siihen tyytyväinen, mutta kohta alkaakin kesäloma ja on aikaa työstää sitä. Enää olisi 18 päivää peruskoulua jäljellä. Hain pemolle ja hingunniemeen, katsotaan mihinkä pääsen.  

Jeminalle pitäisi tehdä sorkkienhoito-operaatio, kun ovat pitkäksi päässeet kasvamaan. Mutta se, kuinka se onnistuu on toinen juttu. Yhtenä päivänä äiti oli mennyt sorkkasaksien kanssa karsinaan kun Jemina oli makoillut, ja kun sakset oli koskenu sorkkaan, Jemina oli yllättävän ketterästi pompannut ylös ja todennut, että juu ei. Leikkele omia sorkkias noilla härveleillä. Ja sitten oli pitänyt kauhukatsein tuijottaa niitä saksia, vaikka olivat jo käytävän puolella. On se vaan hassu lehmä. Mutta kyllä me jotain keksitään että saadaan kynnet lyhyiks!
Nyt sitten vaan sitä kesää odottelemaan!

Lihavat on lepposia

Niin lihavat on lepposia, ainakin tässä tapauksessa... Päähän pistona Jeminan liikutus näin pääsiäisen kunniaksi ja venyttelytuokion sai samalla pidettyä selässä. Äiti houkutteli Juntusen pois navetasta, ollu ongelmia hieman sinne menemisessä ja tulemisessa. Sain itellenikin vaatteet päälle ja tulin navetalle. Harjailin Jeminan ja kirjaimellisesti kiipesin selkään, äitin piti vähän auttaa. Jemina on "aavistuksen" leveempi kuin hevoset joilla ratsastan. Ei oo tullu venyteltyä niin kamalasti, niin noinki leveä asento tuntu kamalalle reisissä, eihän pohkeiden annostakaan meinannu tulla mitään. Jemina kiihytti itsensä vauhtiin, hitaaaaasti. Muutaman metrin jälkeen evästauko eli rehua suu täyteen. Siitä lähettiin jatkamaan matkaa alankoon, matkan teko oli todella hidasta ja minä tylsistyin selässä. Oon tottunu Pipsalla ratsastamiseen, joka menee melkein koko ajan pientä ravia. Käännyttiin takaspäin, roskis olisi kiinnostanu Jeminaa mutta päätimme lähteä kuitenkin kotiin. Ei se vauhti kyllä kiihtyny yhtään, pellon kautta mentiin loppu matkasta, ei sekään saanu Jeminaa hyppimään riemusta. Navetan edessä kiihtyminen oli hetkellistä. Jemina pääsi syömään tarhaan rehua ja minä karkaan tästä hiitille hevosten kanssa. 

Idea sai kannatusta

Moikka!

Tänään aamusta lähin viemään Jeminaa tarhaan, sää on mitä mahtavin ainakin täälläpäin. Jemina jäi taivastelemaan oven eteen ja sanoin sille, että oota siinä niin haen harjan. Harjailin sen, eikä se vieläkää oikeen innostunu tarhaan menosta. Huusin veljelle, että toisi kypärän mulle, mutta eihän se tuonu. Jätin Jeminan niille sijoilleen ja hain kypärän sisältä, se ei liikkunu minnekkään siitä. Varustoin Jeminan, mahavyö meni ihme ja kyllä kiinni! 

Kiipesin selkään ja annoin pohkeita sille, se lähti hiiiiitaaaaasti liikkeelle. Päästiin 30-40m eteenpäin, kunnes lumikasat alko kiinnostamaan. Päätin tulla omin avuin selästä pois ennenkö se olis saanu pukkikohtauksen. Naapurin koira ois kiinnostanu kamalasti, sen jälkeen se yritti jyrätä mut lumihankeen, kenkä valinta oli mulla erittäin hyvä ( kesäkengät) .. 

Paalit ei kiinnostanu, oisin varmaa saanu siinä kurituksen Jeminalta. Jeminaa alko tympimään ja alko mallaamaan puskemista. Kiipesin takasi selkään ja käänsin sen takasipäin. Ei löytyny kottiin yhtään enempää vauhtia, se vaan löntysteli ja nautti yhessäolosta ♥ Selvittiin navetalle ja Jemina käveli vapaaehtosesti tarhaan, aattelin et siinä viimestää tulee riitaa. Otin satulan pois siltä ja kiipesin takas selkään. Iskä otti meistä kuvan ja vapautin Jeminan suitsista syömään rehua. 

Hiljaisuus haltuun

Moikka pitkästä aikaa kaikille!

Jeminalle  kuuluu hyvää, se on saanut olla päivät laitumella lumen keskellä. Yks päivä oli satanu lunta kamalasti ja Jeminalle iski ongelma, miten päästä rehukasan luokse, kun lunta kauheesti eessä. Vein sille vähän lisää rehuja ja kohta se kipitti tulla laitumen peränurkkaan, tarkkaan miettien mihin astuu. Vähän ajan päästä se meni pukkilaukkaa sen polkuja pitkin. Käytännössä Jeminalla on tuskin lankoja tarhassa, mutta yks päivä se oli suunnitellu karkumatkalle lähtöä, pikkuveli oli kuitenki tunkenu lunta siihen kohtaan enemmän, niin oli menohalut loppunu. Jemina joutu muuttamaan toiseen karsinaan, aluks sitä ärsytti se asia kamalasti, mutta on tuo siihen vissiin tottunut jo. Saa kyllä asua siinä karsinassa niin kauan kuin vaan mahollista. Pystyy säätelemään sen appeen syöntiä, eikä se voi varastaa sitä sonneilta. Nyt Jemina joutuu syömään vähän terveellisemmin. Kipikipi on edelleen sen kaverina, mutta se asuu toisella puolella käytävää. 

Sunnuntaikävelyllä

Se on sellainen yhdenäkkinen päähänpisto, mikä iskee yleensä silloin, kun on pieni hetki "joutilasta aikaa"... Se tuntuu vähintäänkin huippuidealta, eikä silloin auta muu kuin värkätä vaatteet niskaan, kypärä päähän ja painella pihalle. Jemina oli heti juonessa mukana, kun hihkuin sille että lähetäänkö lenkille. Katto korvat hörössä, kun lähestyin ja oli hyvin utelias näkemään mitä tapahtuu. Rapsuttelin ensin karvoja hikiraudalla ja sitten suitsien änkeminen päähän. Joko suitset on kutistunu tai pää kasvanu. Jemina inhoaa kun survotaan sille noita pieniä vehkeitä. Nyrpistelee sitten nenäänsä, kun turparemmi on muka tiukan tuntunen...Höpö höpö minä sille sanoin ja lähettiin matkaan. Mentiin suuntaan johon ei ole hetkeen mentykkään ja Jemina käveli suorastaan reippain askelin vierellä. En suinkaan pidä Jeminaa yksinkertaisena, mutta vien sen taluttamalla poispäin, jotta en joudu käymään sen kanssa suuria keskusteluja reissun tarpeellisuudesta. Näin toimien molemmilla on hauskempaa. Jemina vissiin luuli, että mennään pellolle, rupes silmissä vilkkumaan ja korvat heilumaan ja meinas lähtee jo entistäkin reippaammin ihan väärään suuntaan. Siinä sitten hetki tahmottiin eteenpäin ja Jemppu katseli pellolle kuin pikkulapsi karkkihyllylle. Ihan niin hurjapäinen en ole, että pellolle tuon kanssa lähtisin. Sittempä keksi pikkulehmä ihan uuden jutun. Se rupes muka pelkäämään kaikenlaisia asioita... Paalien takaa voi hyökätä joku peto, ojassa vaanii vähintäänkin leijona ja kun päästiin kohtaan, missä alkaa pusikkoa, liimautu tämä pikkuriikkinen lehmä minuun ja säpsyi sen pusikon ohi ja katto sinne koko ajan korvat hörössä. Päästiin kääntymispaikalle ja aloin miettiä mistäpä selkään... Betonipölkkyjen luo sain Jeminan liiankin hyvin, mutta juuri kun olin nostamassa jalkaa selän päälle, se pakitti. Ja päätin etsiä turvallisemman paikan selkäänkapuamiselle. Kovettuneen hangen päältä? Lehmä penkkaan myös jotain puuta taivastelemaan ja siitä sitten mahalleen selkään. Sillä hetkellä kun pääsin selkään, alkoi Jemina hankaamaan itseään minua vasten. Pikkusen teki vaikeaa kammeta itsensä istumaan sen naurun ja hytkytyksen keskellä. Siitäpä sitä sitten lähettiin tallustelemaan. Tai no ei se tallustelua ollut vaan reipasta kävelyä. Välillä otettiin pysähdyksiä, koska korvat alkoi pyöriä päässä ja tuntui, että millon tahansa tapahtuu jotain niin iloista että löydän itseni maasta. Jemina oli kyllä todella herkkä ja kuuliainen, taasen kerran. Hassu otus. Navetan eteen kun päästiin, ja Jemina älys että ei pääsekään navettaan, alkoi sellainen hytkyminen ja hyppely, ettei mitään tolkkua. Kepeästi hytkyi noinkin suuri eläin paikallaan. Se halusi niiiiiiiin kovasti navettaan että melkein teki mieli heltyä, mutta ei. Pyysin Saanaa tuomaan apetta tarhaan, niin saadaan Jemina sinne hyvällä. Ja kyllä mentiinkin reippain askelin kun ape meni edeltä. Hetken se Jemina teki aivotyöskentelyä, kun näki Saanan vievän herkut tarhaan, mutta sitten ahneus vei voiton. Onneksi. Eikä ne riemut siihen loppunu; Saana muokkasi tarhaa niin, että Jemina pääsee hinkuttaan itseään puihin ja loppujenlopuks päästi Jeminan irrallaan sisälle... Kohtalaisen hauska näky, kun tuollainen eiehkäniinsulavalinjainenpullero painelee liitoravia pihamaalla... Mutta että kaikenkaikkiaan hauska päivä Jeminalla!!

T. Ulla

Jonkun sortin kuulumiset

Hilijasta on ollu blogin puolella melkein kuukauden ajan.. Ei ole ollut aikaa temmeltää Jeminan kanssa mutta ahkerana karsinan puhistuken apuna se on aina iltasi ollu ja Kipikipi on antanu sille huomiota. Sekä naapurin pojat syöttäny apetta enemmän ku liikaa.. Iltasi ollaan kävelty 20 m lenkki ennenkö mennään navettaan, mutta tänään menin ilman satulaa pitemmän lenkin ja oli neitissä virtaa. Ei mahu enää valjaat eikä satulakaan, joten pitää mennä ilman. Jemina oli onnellinen ja riehu vähän ennenkö navettaan pääsi takaisin. 

Mulla on menny itellä viikonloput hevosten kanssa ja iltasi oon tehny kaikkee muuta ei järkevää.. Yhtenä iltana oli tosi siistit revontulet taivaalla, kuvasin niitä tunnin tuulessa hangessa. Maakuntaviesti hiihdoissakin kävin Siilinjärvellä hiihtämässä.. Ihanasti alkaa tulemaan taas kokeita ennen lomaa.. En oikein tykkää, ruotsin kokeesta sain 6+ , hyvin menee...

Voisin kuvailla Jeminaa tässä joku päivä, kun on hyvä sää. 

Miten olen kehittynyt bloggaajana?

VUONNA 2014  alotin blogin kirjoittamisen, ei ollu kokemusta eikä ollu kirjoitustaito maailman paras. Kattelin noita postauksia ja totesin äitille, että onpa ollu ykspuolista ja erittäin värikästä ja hymiöitä hirveesti.

Mitä hyvää näin noissa?
- Noo kerroin suurinpiirtein kaiken
- Olin oma ihteni, kun kirjotin, en yrittäny kirjottaa paremmin ku mitä osasin

Mitä huonoo näin noissa?
- liian värikästä
- liikaa hymiöitä
- kerrottu ykspuolisesti
- lauseita ei oo lihotettu, muilla sanoilla siis

VUONNA 2015,  oli vähän kokemusta jo ja sen huomasin nyt äsken. Hymiöitä oli edelleen liikaa ja lauseeet aika lyhyitä.

Mitä hyvää näin noissa?
- lauseet vähän parempia
- kerroin asiat vähän laajemmin
- ei enää niin värikästä tekstiä

Mitä huonoa näin noissa?
- hymiöitä edelleen
- asiat voisi kertoa laajemmin

NYKYTILANNE, ehkä vähän parempi jo.. Yritän kertoo asiat laajasti ja olen tarkempi kuvien ja muutenkin tekstin suhteen. Kokemusta on 3 vuoden ajalta ja kahta blogia kirjoittaessa olen oppinut paljon. Ulkoasun muokkauskin alkaa sujumaan pikku hiljaa.