Onko ihan pakko lääppiä??? No lääpi sitten, toisaalta onhan tämä ihan mukavaa; tuntuu Jemina noissa kuvissa mietiskelevän. Jeminalla on sorkkahoidon jälkeen ollut vähän ankeat ajat. Etujalat meinaa olla arat, eikä kovalla kentällä tarhaan kulkeminen tunnu yhtään kivalle. Muutenkin arkoi jalkojaan sen verran, että oli kaivettava esiin apukeino nimeltä kipulääke. Neula, ruisku ja Jemina. Ei tule toimimaan. Sehän kavahti kuin pikkulapsi, kun tunsi neulan edes ihollaan (paksuhkosta rasva/nahkakerroksesta ei ollut apua). Ainut ero, että pikkulapsen saa pidettyä aloillaan pistoksen ajan. Kyllä se Jeminakin pysyi, kun sitoi aitaan, eikähän siinä kauan aikaa kulunut, kun homma oli jo ohi. Mutta Jemina loukkaantui sydänjuuriaan myöten. Nenä meni nyrpälleen ja pitkin hampain lähti ulos mukaan. Tänään, kun tuumin Jeminalle, että lähdetäänpäs ulos, se käänti valtavan peräpäänsä minulle ja yritti jopa potkaista. Ja aina, kun pääsin pääpuolelle, kääntyi se yllättävän vikkelästi ja taas tuijotin suurta ruskeaa ahteria. Loppujenlopuksi jouduin lepertelemään, kuopsuttamaan, rapsuttamaan ja höpöttämään tavallista enemmän, että sain sille päitset päähän. Ja tottakai vannoin ettei minulla ole neuloja tai ruiskuja nyt taskuissa. Hyvä etten kaivanut tyhjiä taskuja sille näytille. Tarhassa ei kasva ruoho kuin ihan vähän verran, Jemina tänään kovasti nuuski joko pääsisi maistamaan, mutta ei vielä. Pohjostuuli puhaltaa sen verran ärhäkästi, ettei tule sen enempää ruohoa kuin mäkäräisiäkään lähiaikoina esille. Harvinaisen tyhmä kevät. Iltamassa Jemina sai hierontaa (kokeilin löytyykö siltä jotain arkoja paikkoja jaloista, selästä ym.); se nautti tästä palvelusta kovasti. Kaiken kruunasi tehoharjaus. hurjan paljon irtoaa taas karvaa ja hilsettä. Tulis lämpöset kelit niin saisi Jemina tehopesunkin itselleen!! Toivotaan kaikki kovasti, että Jeminan jalkavaivat olisi ohimenevä ilmiö, ja että tulisi vielä uusia keväitä ja kesiä tämänkin jälkeen. Se on kuitenkin iso osa (konkreettisestikin) meidän kaikkien arkea ja elämää. Mistään maailman kolkasta ei löydy yhtä persoonallista ja ihanaa hiehoneitiä kun Jemina! Ja mielihän sillä on edelleen virkeä ja ruokahalu vähintäänkin tallella. Se tietää, kuinka ihmistä tulee katsoa silmiin, jotta puolikas lapio apetta tipahtaa turvan eteen. Nythän se asuu karsinassa, josta ei niin vaan varastella kaverin apetta. Kyllä voi Jemina-paran elämä olla ankeeta; syödä nyt säilörehua ja kivennäistä ja rajoitetusti muita ruokia, jotka olisivat sen omasta mielestä niitä kaikkein tärkeimpiä ruokia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti