Moikkelis! Se on Jemina, joka valtasi tämän blogin, kun Saana lähti rippileirille. Käytän tässä hieman apukäsiparia, koska eihän lehmät osaa kirjoittaa saatika lukea kirjoittamaansa...
Sanovat, että olen nykyään hapan, huonotuulinen ja kiukkuinen. Minäpä teille kerron, miksi näin on.
Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun se pikkunen vasikka muutti tuohon navetan nurkalle asumaan. Nämä ihmiset pitivät sitä vissiin minua parempana, koska kantoivat sille lapiotolkulla apetta syötäväksi. Tuollaiselle pikku sintille! Esitin asiasta eriäviä mielipiteitä, mutta eipä niitä tainnut kukaan kuulla. Ei olisi ollut pitkä matka kantaa minullekin, mutta ei. "Sinä lihot, ei mahu valjaat päälle, ei ole terveellistä...". Minkä minä sille mahdan jos valjaat käy pieneksi?? Tekee lisää reikiä, jos on aivan pakko saada moiset kapistukset minun ympärille. Tämä samainen tyyppi, joka tätä blogia kirjoittaa, antoi minulle kyllä jonkun kerran puoli lapiollista apetta, kun osasin sitä oikein nätisti pyytää. Näitä ihmisiä pitää osata näköjään käsitellä, niin ne saattavat jopa heltyä joskus... Vaan eipä se riittänyt ihmisille, että aiheuttivat minulle surua ja murhetta lellimällä tuota rukkasen kokoista vasikkaa. Parempaa, tai oikeastaan pahempaa oli vielä tulossa.
Se oli yksi ilta, kun alkoi mahdoton touhotus tuossa navetannurkkavasikan luona. Aitaa purettiin, vasikkaa vejettiin ja työnnettiin ja se sujahti lopulta navettaan. Hieman jo huolestuin, että jäänkö minä nyt ulos... No en jäänyt. Saana tuli minut hakemaan ja mennä köpsöteltiin kohti navettaa. Ja asteltiin suoraan väärään kotiin. Ei omaan kotiin vaan johonkin sairastupaan!!! Tuhisin, haistelin, ihmettelin että miksi ihmeessä?!?!?! JA MIKSI IHMEESSÄ TUO NAVETANNURKKAVASIKKA ASUU MINUN OMASSA KODISSA?!?!?! Minun karsinassa, minun matoilla, minun ruokapöydässä asuu tuollainen mitättömän kokoinen ja mitättömän oloinen vasikka. Sille antoivat minulle tärkeimmän paikan maailmassa. Jos vain pääsisin tuon pinna-aidan läpi tai yli jotenkin (alitse en valitettavasti mahdu), niin saatte uskoa, että tuo kodinvaltaaja muuttaisi hyvin äkkiä ja hyvin kauas minun kodistani. Kyllä olin niin kiukkuinen koko illan. Siellä se nyt söi apetta. Ja sai rapsutuksia minun ystäviltäni. Ja mitenkä tästä nykyisestä onkalosta muka yltää appeeseen?? Ei mitenkään. Ja Saana terveysintoilee niin, että punasia lappuja ilmestyy joka seinälle, että ei kukaan vahingossakaan anna apetta minulle (paitsi jälleen kerran eräs nimeltämainitsematon...ne on nämä kauniit silmät, ja kaunis katse millä saan edes yhden ihmisen toimimaan siihen suuntaan kun minä haluan). Kyllä on heikoissa kantimissa tämän lehmän ruokinta nyt. Miten selvitä talvesta, jos ei ole kesällä saanut tankattua itseensä varaenergiaa?? Se on kovaa aikaa tuo talvi; ei ole joka hiehosta ulkoilemaan pakkaskelissä loimi päällä. Sinne saattaa vaikka paleltua; varsinkin jos ovat pitäneet laihoilla ruuilla koko kesän. Ja toisaalta olen aina ollut sitä mieltä, että lehmä on ruma jos kylkiluut näkyy. Kun on pyöreät muodot, niin on paljon mukavampi elää ja olla, ei kolhi itseään kun on pehmikettä ympärillä; ja ettekös te ihmiset sano, että lihavat on lepposia? Huomaahan sen jo minusta, että tällainen säilörehudieetti aiheuttaa vain mielipahaa. Vieläkö joku on sitä mieltä, että tässä ei olisi aihetta minkäänlaiseen kiukutteluun?? Nyt tässä on kaiken kukkuraksi hieman ikävä Saanaakin. On hieman vaikea käsittää, että millon minä sen tytön taas näen. Kovasti se tuo Ulla ja Miika yrittää minua hoitaa; ja Miika ratsastikin minulla eilen. Tänään sain syödä narun päässä voikukkia (NAM!!) ja käpöteltiin tuossa pihamaalla. Pikkukärpäset ja paarmat ja kaikki kovasti inhoamani ötökät hyökkäsi illalla kimppuun niin että piti ihan huutaa tarhassa, että tulkaa pelastamaan minut ja heti! Kerrankin tottelivat heti ja sain mukavaa kuopsutteluakin vielä lisäksi. Saas nähdä millainen viikko meille tulee, ennen kuin Saana tulee takaisin kotiin.
Terveisin Jemina
Ojajormailut alko uuden aidan myötä kun aidan sisällä on oja. Siellä se mönkii joka päivä ja hiekka lentää kun se kuopii :D 
Tännää sitte laitoin Juntille valjaat, ihme ja kumma ne meni sen ympärille. Valjastin sen siinä ku oottelin äitiä ja päätin kokeilla sillä ruoho-ohjia. Niistä oli hyötyä, ei jääty haistelemaan mitään kun päätä ei saanu alas. Käytiin kävelemässä pellolla ja Jemina oli aika laiska mut pellolla aavistuksen reippaampi. Lenkiltä selvittiin ja Jemina pääs omaan karsinaan syömään rehuja.
