Vieraileva bloggari

Tällä kertaa pääsette ja joudutte lukemaan vierailevan bloggarin päivitystä. Olen aiemminkin blogissa mainittu hahmo nimeltä "äiti". Sain tässä viikolla yhtenä iltapäivänä loistoajatuksen lähteä ratsastamaan Jeminalla. Loistoajatuksen siitä tekee se, ettei meillä ole sille tällä hetkellä kuin kuolaimettomat suitset hallinta-avuksi, ja Jeminan mielestä niillä saa makeimmat naurut aikaiseksi. Toisin sanoen meillä ei ole jarruja tai ohjattavuutta kuten hackamoreilla...

Jeminan ilme, kun se näkee minun lähestyvän sitä kamppeitten kanssa, kertoo aika paljon sen suhtautumisesta ideaan. Aivan kuin se ajattelisi, että "joopa joo, sopii yrittää". Varustointi onnistuu loistavasti ja taluttaminen tarhasta pois myös. Tarkoitus oli olla Jeminaa ovelampi ja taluttaa se piha-aukealta pois tielle, missä olisi ehkä hieman helpompi pysyä menosuunnassa. Viimeksi kun sain tällaisen loistotuuman lähteä ratsastelemaan, retkemme loppui ennen kuin ehti alkaakaan, Jemina jyräs apevaunulle, minä yritin vetää toiseen suuntaan ja suitset hajos. No nyt lähdettiin siis pois kaikkien houkutusten ääreltä. Jemina muuttui kysymysmerkin muotoiseksi jo kymmenen askelen jälkeen. Minne?Miksi näin? Ja veti siinä sivussa käsijarrun päälle. Hitaasti mutta varmasti etenimme kohti suunniteltua lähtöpaikkaa, vähänväliä jouduin kyllä vakuuttelemaan Jempulle että ihan tämä on jees ja turvallista. Sitten vihdoin selkäännousu, onnistui hienosti. Jemina hoksas heti että nyt lähti joku narunpäästä. Ja hän muuten lähtee kotiin. Heippa. Hihkasin et ei ei ei, tuonne, ja vedin ohjasta samalla takas tien suuntaan. Huh. Onnistui. Taas piti Jeminan epäillä retken tarpeellisuutta ja muistutin raipalla että nyt liikkeelle, suunta on just oikee.Jempun mielestä suunta oli kaikkea muuta kuin oikea- eli voimakas repäisy ohjista, pää alas ja 180 astetta käännös ketterästi ja tarmokkaasti kotia kohti. Oli aivan sama mitä minä selässä yritin, eli päätin lopulta alastautua itse, kun vauhtikin oli vielä kävelyä... Jemina pysähtyy yleensä aina jos selässä mitään alkaa ylimäärästä touhuamaan, niin nytkin. Käänsin sen takas sinne minne minä olin menossa ja sanoin että myöhän mennään, vaikka sitten taluttaen tämä lenkki. Kyllä se yritti mutkuilla ja kiukutella ja mehtäpolulla nakkas valtavaa ahteriaankin, kun en laskenut sitä sinne hatelikkoon mönkimään. Meinasin ensin nousta takas selkään maantiellä, mutta sitten muistin, että sillä on omituinen tapa mennä ojanpohjiin eli josko sittenkin vasta kotitiellä. Puhelinkin siinä sopivasti rupes soimaan, eli pelasti minut varmaan vakavemmilta kolhuilta... Jeminan askel kiihtyy ja silmä kirkastuu aina kun tajuaa matkaavansa kotiinpäin (ja joka ikinen kerta se varmasti luulee itse päättäneensä tämänkin asian, että kotiin mennään).Päästiin kotitien risteykseen ja auto ajoi takaa ohi. Ikinä ei ole Jemppu autoja säikkyny, mutta nyt oli varmaan niin häkeltyny reissusta, että otti muutaman vauhdikkaan laukkapohkeenväistöhypyn. Empä olisi uskonut, että siitä semmosta ketteryyttä löytyy.. Oli kyllä niin vireä ja tarmokas että päätin talutella kotiin asti ja höpöttelin puhelun loppuun samalla. Käveli tosi rennosti ja letkeästi ja kotiportin kohdalla ravas pää ylhäällä vierellä jonkin aikaa, ja kiirehti. Pikkasen meinas ihan naurattaa sen touhotus... Ihan kun ois oltu kauanki pois kotoa... Nappailin kamppeet pois ku päästiin navetalle asti ja vein neitin karsinaan. Sinne se jäi touhuamaan ja tillotti tyytyväisenä kun kävin vielä rapsuttelemassa ja hihittelemässä sen touhuille. On se kyllä hupsu lehmänen...